Jatunin tarina ja historiaa
Vanhan tarinan mukaan Jatuni-jättiläinen syntyi tuntureiden mukana maan syleilyssä, kun jäät puristivat kiviä, soraa ja maita valtavalla voimalla.
Luonnonvoimat tekivät jättiläisen sellaiseksi kuin itse halusivat. Tunturituulet kasvattivat siitä rehellisen, oikeudenmukaisen ja luonnonvoimille nöyrän. Jatuni oppi kuuntelemaan ja pitämään huolta kaiken elämän alkulähteistä: maasta, vedestä ja puhtaista tuulista.
Paikkaa, mihin jättiläinen jäi, alettiin nimittää Jatuniksi, jättiläisen kyläksi. Jatunin kylä sijaitsee Enontekiön länsiosassa Ruotsin ja Suomen välisen rajajoen Muoniojoen rannalla. Kylän pohjoispuolella on kaareva vaarajono, jota nimitetään Jatuninseläksi eli jättiläisen seläksi. Muoniojoki, väylä, lähes tukkeutuu jättiläisen viruttaessa jalkojaan joessa, jonka leveys on tällä kohtaa vain parikymmentä metriä.
Pohjoisen taivaalla näkyvät revontulet ovat Jatunin unia, joissa täyttyvät kaikki elämän toiveet. Jättiläisellä on hyvin harjaantunut kuulo joka erottelee kaikki hyvät asiat ja antaa niille mielessään ison tilan. Niistä voi rakentaa suuria ja hyviä ajatuksia, jotka auttavat ihmisiä selviytymään vaikeista päivistä ja ajoista.
Jatuni on pitänyt aina hyvää huolta pohjoisen ihmisistä ja jättiläistä on kunnioitettu jo hänen suuren kokonsakin takia.
